sunnuntai 26. elokuuta 2012

Viikko 2

Toinen viikko Villeurbannessa vierähti ja lienee aika pienen tilannekatsauksen. 

Ranskan kielen tuntien lisäksi viikkoon on mahtunut monenlaista näkemistä ja tekemistä. Positiivista on myös se, että myös nuo ensin mainitut ovat perin hauskoja. Alkuviikosta jalkauduimme kieliryhmän kanssa tutustumaan pienryhmissä eri kaupunginosiin ja haastattelimme paikallisia ammatinharjoittajia saadaksemme paremman kuvan kaupungista ja sen asukkaista. Lisäksi perjantaina vietimme aamupäivän tutustuen Lyonin vanhaankaupunkiin opettajan laatiman kysymysläystäkkeen mukaisesti. Alla on muutama kuva paikoista, joihin brasilialais-kiinalais-suomalainen joukkueemme eksyi (tahallaan tai tahattomasti).

Un vieux lion dans Vieux-Lyon

Ranskalaista herrasmiestä janottaa (kuvassa sattumalta myös Léon ja Maria)

"Härän katu" ja itse härkä

Näiden alta löytyi salakäytävä (!)

Portaita portaiden jälkeen... Niitä vanhassakaupungissa riittää!

Aasialaista kansanmusiikkia Saint-Jean-Baptisten katedraalin kuistilla

"Mur des lyonnaises" (klikkaa kuvaa, niin näät tarkempana)
Turha sitä on höpistä, joten lisää kuvia kehiin. Näissä kuvissa ollaan keskiaikaisessa linnakylässä Perougen kaupungissa. 

Linna(ke)kylää

Ajan hammas puree muurien kalkkikiveä.

Vaikka siltä saattaa näyttää, kämppikseni ei ole mikään "puunhalaaja"

Vanha oliiviöljyprässi, veikkaisin.

Paikallinen erikoisuus, sokerikakku/-korppu, "galette". Ei mitään erikoista.
Ja sitten vielä vähän läheisen puiston (Parc Tête d'Or) antia tältä sunnuntailta. Kasvitieteellisen puutarhan ja eläintarhan lisäksi puistossa on pätevät lenkkipolut. Ja kaikki on ilmaista! Eläinten valokuvauksesta teki haastavaa ensinnäkin se, ettei osa niistä ollut esillä ja toisaalta se, että esillä olevista suurin osa oli lasikopeissa... Mutta jotain filmille silti jäi.



Kroko-gaattoreita möllöttelemässä

Aukko isolleen ja silleen

Kukkia on helppo kuvata, koska ne pysyvät paikoillaan.

Klikkailepa jälleen, niin näkyy isompana

Kaktuksia (harmillisesti ei kukintoaikaan...)

Palmujen varjossa

Jeejee

Kirahvit vain pyllistelivät meille


jatkuu ensi viikolla...



sunnuntai 19. elokuuta 2012

Paikkoja, porukkaa ja patonkia.

Ensimmäinen (vajaa) viikko Lyonissa alkaa olla taputeltu ja olisi varmaankin aika tehdä aiheesta pieni referaatti.

Arkipäivät täällä INSA:n kampuksella rakentuvat melko pitkälti ruoka-aikojen ympärille, sillä opiskelija-ravintolasta saa aamupalan, lounaan ja päivällisen. Ruoka-ajat ovat hieman Suomen vastaavista poikkeavat, sillä esimerkiksi lounasta saa vasta klo 12 alkaen ja päivällistäkin vasta kuuden jälkeen. Luentoja kesäkoulun aikana on aamulla 9-12 ja iltapäivisin 13:30-15:00. Kesäkoulu kestää kolmisen viikkoa, minkä jälkeen alkaa paikallisten uusien opiskelijoiden orientaatioviikko. Varsinaiset aineopinnot alkavat käsittääkseni vasta 17.9.

 
Loistelias keittiömme
Lukaali

Keskiviikko:
Keskiviikko meni lähinnä kampukseen tutustuessa ja enemmän tai vähemmän liikunnallisissa aktiviteeteissä. Beachvolley-kenttä oli kovassa käytössä ja ruotsalaisten vaihtarien (Kungliga Tekniska Högskolan) kanssa pelasimme erästä hyvin tuttua peliä: “Petanque finlandaise, Mollky”. Iltaohjelmaakin oli: Paikallinen ylioppilaskunta järjesti omassa kahvila-baarissaan, K-Fet:ssä, pöytäfutisturnauksen, jonka tosin kielimuurin takia missasin. K-Fet vaikutti kivalta paikalta ja bissekin oli järkevissä hinnoissa.

Biitsi on baras

Torstai:
Torstaiaamuna koitti kohtalon hetki, nimittäin oli vuorossa kielikoe! Koe sinänsä meni melko hyvin ja jäinkin innolla odottelemaan, mihin tasoryhmään joutuisin. Iltapäivä oli vapaata, joten päätimme lähteä Kämppis-Timon kanssa hoitamaan käytännön asioita, ja kävimme paikallisessa kv-toimistossa tekemässä paperihommia, supermarketissa ruokaostoksilla ja teimme pankkitilit. Illallakin oli jotain ohjelmaa, kuten aina, mutta en nyt muista mitä.
Ranskalaisia täytyy näköjään oikein käskeä...

Paikallinen obeliski

Perjantai:
Kielikurssi alkoi, jee! Pääsin ryhmään, jonka taso on jotain B1 ja B2:n välillä, opettaja vaikuttaa hyvältä, eikä ryhmässäkään ole valittamista. Oppimista ei voi estää! Kielikurssien jälkeen lähdimme käymään Part-Dieu:n kauppakeskuksessa ostelemassa kaikkia, mitä ei muistanut Suomesta ottaa mukaan ja muuta tärkeätä, kuten ruokailuvälineitä, sillä opiskelijaravintolat eivät ole avoinna sunnuntaisin. Illalla oli vuorossa Lyon by Night, eli nopea sightseeing-kierros kaupungilla. Hienoo oli!

Tourist mode activated

Paikallinen parturikoulu. Pitäiskö vaihtaa alaa?

Piskuinen Eiffelin tornin korvike

Lauantai:
Lauantaina teimme retken Annecyyn, kauniiseen pikkukaupunkiin vuorien keskellä. Kävimme veden kaivertamassa kalkkiviluolassa ja olimme parhaimmillaan jopa 90 metriä maan alla. Myöhemmin vesi oli vaihtanut reittiä, jolloin syntyi vesiputous.

Vesiputous

Tarkoituksena oli lähteä vuorille pienelle patikkaretkelle, mutta vuoristotiet olivat bussille liian kapeita, joten suuntasimme pitkällisen vekslaamisen jälkeen itse Annecyn keskustaan ja rannalle pulikoimaan. Sellainen kuva jäi tästä kaupungista, että pakko tulla käymään toistekin. Valokuvat eivät tee näkymille oikeutta, mutta tässä silti muutama:
Annecynjärvi ja vuoria
Annecyä edelleen. Vesi on täälläpäin jostain syystä turkoosia.
Vesikatuja "Ranskan venetsiassa"

Illalla kampuksella suunnitelmat keskustanreissusta olivat suuret, mutta lopulta jäin saksalaisten kanssa hengaamaan ja lauleskelemaan akkarin säestyksellä paikalliselle “etunurtsille”. Meininki on avoin ja rento – ihmisiin on helppo tutustua, koska kaikki vaihtarit ovat jokseenkin samalla viivalla. Kaikkia kieliä täällä kuulee sekaisin joka päivä, eikä useinkaan eniten ranskaa. Espanjaa kuuluu joka paikassa sen puhujien rohkeasta äänenkäytöstä johtuen. Kiinalaisia on selvästi eniten ja saksalaisia myös paljon.

Sunnuntai:
Tänään kävimme uimassa läheisessä järvessä (Rhônen sivuhaara) ja takaisin tullessa törmäsimme yhteen suomalaiseen, joka opiskelee Université Lyon 1 :ssä.

Jatkoa seuraa...

tiistai 14. elokuuta 2012

Nyt, kun on jokseenkin kotiuduttu tänne etelään, on hyvä aika kirjoittaa taas hieman kuulumisia. Lentomatka meni moitteetta, eikä junamatkallakaan suurempia ongelmia ollut yhtä ylimääräistä junanvaihtoa, ruuhkaa ja pientä terminaalissa juoksemista lukuunottamatta. Voin muuten kertoa, että Alpit näyttivät suhteellisen hienoilta lentokoneesta! Junastakin käsin sai ihmetellä jyhliä rinteitä ja paljaita, rapautuvia kivikerrostumia. Kummassakin kulkupelissä istuin ikäväkseni käytäväpaikalla, joten julkaisukelpoista kuvamateriaalia ei ole tiedossa.

Tukalan kuuman Lyonin keskustan juna-asemalla oli innokas opastaja vastassa ja kohta istuinkin jo kämppäni sängyllä INSA:n kampuksella. Kämppä on melko askeettinen (yksi huone, suihku ja liesi, ei edes omaa WC:tä) ja jaan sen toisen suomalaisvaihtarin kanssa. Ranskan kieltä olen joutunut käyttämään jo oikein urakalla ja onnekseni olen huomannut, että olen siinä jopa keskitasoa parempi - aika moni tänne tulija ei osaa kuin aivan alkeet.

Nyt on aika pyyhkiä viimeisen kerran hiet otsalta ja lähteä unten maille! À Bientôt!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Joko saa kirjoittaa?
 
Tänään roudasin suurimman osan omaisuudesta sukulaisteni nurkkiin puoleksi vuodeksi pölyyntymään, ja voi ihme, miten paljon kaikkea roinaa onkin jo ehtinyt kertyä! Enon sohvalla maatessani ajatukset vaihtuivat pitkästä aikaa kaikesta käytännön säätämisestä itse matkaan (heti sen jälkeen, kun olin lopettanut partaannaureskelun shufflena tikittäneille kelloille) ja mietin, että tästähän tulee vielä hauska reissu. Posiitivisuuden puuska tosin johtui todennäköisesti siitä, että olin juuri syönyt...

Kuorma #2 kohti Jämsän metropolia


Huomenna on tosiaan viimeinen päivä Suomessa noin puoleen vuoteen ja fiilis on kieltämättä haikea jo nyt. Tänne jää valtavasti hyviä ystäviä ja loistotyyppejä. Toivottavasti tulevan puolen vuoden aikana tulee tutustuttua yhtä mainioihin tyyppeihin! En osaa odottaa matkalta kovinkaan paljoa, sillä en ole ennen matkustellut juuri Pietaria pidemmälle. Tässä vaiheessa tärkeintä lienee asennoitua oikein ja ottaa avoimin mielin vastaan kaikki, mitä matka eteen tuo!

Tämä kesä on ollut kerrassaan mahtava. Paljon hyviä keikkoja, uusia kavereita ja tuttavuuksia, hauskoja iltoja hyvässä seurassa, mahtava työporukka...  Kiitos tästä kaikille!




keskiviikko 8. elokuuta 2012

Testing, testing.
Blogi pystyssä.
Editointi näemmä onnistuu. 


Kuviakin voi vissiin lisätä


Joo, hienoo!