keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Viikot 14 - 21,5

Uusi vuosi, samat kujeet.

Nyt kun vuosi on vaihdettu, lienee korkea aika päivittää myös tätä yksinäisen höpötyksen paratiisia. Joulukuu oli täynnä monenlaista tapahtumaa, joista tärkeimpinä mainittakoon Fête des Lumières, matka Strasbourgin joulumarkkinoille sekä tietenkin lomamatka Suomeen kaikkine kommelluksineen. Opiskelu jatkui samaa tahtia, kuin syksylläkin sisältäen myös muutaman tentin ja yhden suullisen esityksen. Motivaation löytäminen oli välillä hankalaa ja muutama opintopiste menikin sivu suun. Vaaditut viisitoista saanen kuitenkin kasaan.

Fête des Lumières (6. - 9.12.)

Tämä Lyonin käsittääkseni suurin vuosittainen tapahtuma oli todellakin kokemisen arvoinen. Tapahtuman keskiössä olivat erilaiset valoshowt, joista komeimpia ja suurimpia olivat suurten rakennusten seinille projisoidut animoidut esitykset. Torstaista sunnuntaihin kestänyt festivaali toi Lyoniin valtavan määrän (miljoonia?) turisteja ja itsekin majoitin 16 neliön lukaalissani kaksi matkailijaa Montpellierin suunnalta.


Lentokaloja tai jotain sellaista

Muuttuvat valokuviot koristivat patsasta

Lohikäärmekuningas keskellä keskustaa

Place des terreaux ja melkoisen mahtava animaatio

Yöllä lentokalat muuttuivat kummituksiksi


Strasbourg ja joulumarkkinat

Joulukuun puolenvälin tienoolla suuntasimme kohti Strasbourgia, joka sijaitsee aivan Ranskan ja Saksan rajalla, Alsace:n maakunnassa. Lorelei-kerhon järjestämä matka oli niin edullinen, etten voinut vastustaan kaverini mukaanlähtöehdotusta. Samainen kerho järjesti muuten marraskuun alussa myös Oktoberfestin yliopistomme kampusbaarissa, mikä sekin oli oikein onnistunut tapahtuma.

Strasbourg pitää itseään joulun pääkaupunkina ja niinpä se olikin oivallinen paikka lahjaideoiden etsimiseen ja joulutunnelmaan virittäytymiseen. Keskusta-alue oli täynnä markkinahumua, hyvää syötävää ja kaikenlaista krääsää. Kiipesimme urheasti myös kaupungin suurimman katedraalin torniin katsomaan, miltä kaupunki näyttää ylhäältäpäin. Alla muutama kuva kyseiseltä reissulta.

Kaupunki nättinä

Vin chaud c'est chaud!

Strasbourgin katedraali

Katedraalin sisältä

Joulukuvaelmasysteemi katedraalissa
Kirkon katolta katselin Karlsruhea kohti

"Petite France" oli tämän kaupunginosan nimi

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Herkkuja ja hömpötyksiä


Monet kavereistani INSA:ssa ovat latinalaisesta Amerikasta ja yhtenä mainiona joulukuun iltana mainittakoon erään luokkakaverini järjestämä tyypillinen brasilialainen Feijoada-illallinen. Maukas ruoka ja iloinen tunnelma saivat minut miettimään, josko tekisin tammikuussa jotain vastaavaa suomalaista. Nähtäväksi jää, toteutuuko suunnitelma :)

Kun kolme joulukuista viikkoa oli kulunut, eikä maailmanloppukaan ollut tullut, oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata kohti St-Exupery:n lentokenttää ja sieltä Saksan kautta Suomen suuntaan. Kone Müncheniin oli kuitenkin myöhässä teknisten vaikeuksien vuoksi ja lähtö viivästyikin yli tunnilla, mikä aiheutti vuorostaan pientä paniikkia Münchenin päässä, kun tunnin aikaikkunasta ei ollutkaan enää mitään jäljellä. Ehdin kuin ehdinkin kuitenkin koneeseen, mutta matkatavarat jäivät saksanmaalle. Onneksi ne löysivät kuitenkin jo jouluaattona tiensä Jämsään kotiinkuljetuksena. Lufthansa on suht jees. Matka takaisin Lyoniin sujuikin ilman suurempia ongelmia.

Suomessa oli, kuten arvata saattaa, kylmää, mutta ihanaa. Ystävien ja sukulaisten näkeminen, sekä talvisäästä nauttiminen tulivat todellakin tarpeeseen. Ikävä on jo nyt, vaikka helmikuun alussa palaankin jo takaisin, mikäli AirBaltic ei tee konkurssia...

Umpihankihiihtelyä Partalan korvessa kunnon pakkassäässä

Pöytälätkää, jee!

Lopetetaanpa tylsällä käytännön marinalla. Periodijako täällä on tosiaan sellainen, että syyslukukausi loppuu suunnilleen tammikuun lopussa, minkä jälkeen kevätlukukausi alkaa välittömästi. Tämä kieltämättä ketuttaa, sillä TTY:n kolmas periodi alkaa tammikuun alussa ja niinpä osa TTY:llä vielä käymättömistä pakollisista kursseista jää ensi vuodelle. Kun lisäksi kesätöiden hakua pitäisi alkaa potkia vauhtiin, eikä likviditeettitilannekaan matkailun ja vuokravakuuksien vuoksi ole optimaalisessa balanssissa, ei arki aivan huolettomana pysy. Vuokravakuuksista puheen ollen, sain TOAS:ilta jo kämppätarjouksen ja muutan todennäköisesti Wäinölään helmikuun alussa. 

Tiedossa on siis vajaa kuukausi tiukkaa puristusta ja opintopisteiden jahtaamista. Opintosuoritusten kirjaaminen täällä näyttää olevan tuskaisen hidasta, mikä kuulopuheiden mukaan ranskalaisissa opinahjoissa ei ole mitenkään epätavallista.

Seuraavan kerran kirjoittanen tähän blogiin ennen lähtöä tai Suomeen palattuani. Siihen asti, A+!